Myyntijohtaja

Moderni myyntijohtaja on myyjiensä tukifunktio, joka ohjaa tekemistä datan avulla. Tässä vinkkejä moderniksi myyntijohtajaksi kehittymiseen.

Myyntijohtaja: Keskity näihin viiteen en­sim­mäi­sen 100 päivän aikana

Uuden johtajan odotetaan usein ottavan organi­saationsa haltuun ensimmäisten kuukausien aikana. Yhdys­valtojen presidentin Rooseveltin ajoista lähtien on myös yritys­maailmassa puhuttu “johtajan ensimmäisen 100 päivän” tärkeydestä. Minulla tuli täyteen 100 päivää Vainun Suomen myyntijohtajana tänään 10.4.

Myyntijohtaja kesäkuntoon

Jos luet tätä tekstiä touko-kesäkuussa ajatuksenasi saada vinkkejä, miten olla koko kesä rannalla tiukassa kunnossa, niin saatoit avata väärän artikkelin. Tuskallisena minäkin sen tiedän, että se juna meni jo, eikä enää päästä ihmeisiin – ei edes vaikka Suomen kesä tuntuukin tulevan nykyään vuosi vuodelta myöhemmin…

Hyvän myyntitiimin rakentamisen ABC

Usein kuulee sanottavan, että hyvän myyntitiimin rakentaminen ja osaavien myyjien löytäminen on hankalaa – jopa este yrityksen kasvulle. Olen itse ollut viimeisen kahden vuoden aikana mukana useamman kymmenen uuden myyjän rekrytoinnissa ja haastatellut satoja kandidaatteja; voin sanoa, että hyviä myyjiä löytyy, kunhan näkee hieman vaivaa ja tietää, mistä etsiä.

Myyntitarinoita osa 2: Myyntijohtajan vahvuus on ihmisjohtaminen

Myyntitarinoita-blogisarjan toisessa osassa haastoimme Datacenterin myyntijohtajan Antti Kivalon kertomaan, miten hän auttaa tiimiään myymään paremmin. Kysyimme Kivalolta myös, miten pilvipalveluita tarjoavassa Datacenterissa asetetaan viikottaiset myyntitavoitteet ja millaisen myyjän Kivalo itse palkkaisi hommiin.

Myyntijohtajat osaavat ostoprosessin

Yritysten johtoryhmissä istuu lukuisia johtajia. On talousjohtajia, tietohallintojohtajia, markkinointijohtajia, lakiasiainjohtajia, viestintäjohtajia, henkilöstöjohtajia ja ties vaikka mitä. Lukuisia johtajia joka tapauksessa.

Useimmille näistä kohderyhmistä palveluita myyneenä olen viimeisten kuukausien aikana hämmästänyt, miten loistavia myyntijohtajat ovat pöydän toisella puolen eli ostopäätöksen tekijöinä toimiessaan. Nyt en niinkään tarkoita, että myyntijohtajat olisivat jotenkin tosi paljon helpompi vakuuttaa ja clousata kaupat vaan enemmän sitä, kuinka he ostoprosessin rytmittävät.

Millainen myyntijohtaja sinä olet?

Tapasimme 1.8-30.9.2014 yli 100 myyntijohtajaa. Kysyimme myyntijohtajien 1) päivittäisestä työstä, 2) vastuualueesta ja 3) tulevaisuuden haasteista. Kyselyn perusteella pystyimme luomaan asiantuntijapalveluiden myyntijohtajan profiilin. Pystytkö tunnistamaan profiilit?

Tapasimme 100 suomalaista B2B-myyntijohtajaa. Mitä jäi käteen?

Myynnistä ja myynnin johtamisesta käyty keskustelu on vilkastanut Suomessa. Ei tarvitse kuin avata Twitter ja hakea #myynti-hashtagilla keskusteluja nähdäkseen, että asiaan keskittyviä blogeja, videoita ja esityksiä on paljon enemmän kuin muutama vuosi sitten. Yllättävää tai ei, iso osa näistä materiaaleista ja näkemyksistä eivät ole myyntijohtajien kirjoittamia.

Sivu 1 / 1 All posts